Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kysterin johtokunta
Pöytäkirja 15.12.2015 Pykälä 89



 

 

89 §

 336/00.02.07/2015

 

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta / Kaavin kunta

 

 

Kysterin johtokunta 15.12.2015 89 §

 

Kysterin johtokunta on 6.10.2015 § 69 tekemällään päätöksellä hylännyt Kaavin kunnan 29.9.2015 tekemän oikaisuvaatimuksen liittyen Kysterin laskutuksen oikaisuun. Kaavin kunta on valittanut johtokunnan 6.10.2015 § 69 tekemästä päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, joka on 23.11.2015 päivätyssä lähetteessä pyytänyt Kysterin johtokuntaa antamaan valituksen johdosta lausuntonsa 23.12.2015 mennessä.

Valituksen johdosta on todettava seuraavaa:         

1. Asiassa on kyse kuntayhtymän liikelaitoksen ja sen jäsenkunnan välisestä perussopimukseen ja liikelaitoksen perustamispäätökseen perustuvasta julkisoikeudellisesta maksusta, joten asia tulisi hallinto-oikeudessa käsitellä ensisijaisesti hallintoriita-asiana.

2. Kysteri –liikelaitos on perustettu Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston päätöksellä 26.10.2009 § 25 ja sen varsinainen toiminta on alkanut 1.1.2011. Valtuuston päätöksellä 26.10.2009 § 25 on hyväksytty Kysterin perustamissopimus ja valtuusto on erikseen hyväksynyt 13.12.2010 perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon liikelaitos Kysterin johtosäännön. Kysteri liikelaitos on yksi Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän palvelualue ja se jakautuu palveluyksiköihin.

Liikelaitoksen perustamisella liikelaitoksessa mukana olevien kuntien (Leppävirta, Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto, Juankoski, Kaavi ja Rautavaara) perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon järjestämisvastuu on siirtynyt Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle ja sen Kysteri liikelaitokselle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän organisaatio

      

 

Kysterin organisaatio

 

Asiassa on kyse palveluyksikkö Koillis-Savon PY430 (Juankoski, Kaavi, Rautavaara) yhteisiin palveluihin (palveluryhmä 430) liittyvien palvelujen nettomenojen jakamisesta jäsenkunnille. Yhteisinä palveluina Koillis-Savon palveluyksikössä tuotetaan jäsenkunnille perusterveydenhuollon päivystystä, erikoissairaanhoidon konsultaatioita, äitiys- ja ehkäisyneuvolatoimintaa, psykologipalveluja, puheterapiapalveluja, röntgenpalveluja sekä hallinnon palveluja Koillis-Savon kunnille.

3. Kysterin palvelujen hinnoittelusta on määrätty johtosäännön 21 §:ssä seuraavaa:

Asiakasyhteisöjen laskutus perustuu tuotteistukseen ja tuotteille annettuihin hintoihin. Laskutuksen perusteena olevien tuotteiden hinnoittelu perustuu palveluyksikkökohtaisesti tuotteille kohdennettuihin kustannuksiin.

 

Liikelaitoksen johtokunta päättää laskutuksen yksityiskohtaisista perusteista edellä mainitun tuotepohjaisen laskutusperusteen puitteissa ja toimitusjohtaja hinnoista, ellei toisin ole päätetty.

 

Hinnoittelu perustuu siis palvelujen käyttöön ja tuotteille vahvistettuihin hintoihin.

 

4. Vuosina 2013 ja 2014 liikelaitos Kysterin laskutuksessa on tapahtunut kaksi erillistä virhettä ja nyt riidan alainen asia liittyy näiden virheiden korjaamiseen. Koillis-Savon palveluyksikön yhteisten palvelujen nettomenot olisi johtosäännön mukaisesti tullut jakaa kunnille palvelujen käyttöön perustuen. Virheellisesti kyseiset nettomenot on jaettu asianosaisten jäsenkuntien asukasmäärän mukaan, mikä on vastoin johtosäännön määräyksiä ja johtaa kuntayhtymän jäsenkuntien epätasa-arvoiseen kohteluun (virhe 1).

 

Lisäksi vuoden 2014 tilinpäätökseen sisältyy virhe maksuosuusennakoiden ja lopullisten maksuosuuksien kohdentamisessa. Tätä voidaan pitää puhtaasti laskentateknisenä virheenä (virhe 2).

 

VIRHE 1

Seudullisten palvelujen nettomenojen jakaminen jäsenkunnille asukaslukujen mukaisesti

                                           

Vuosi 2013, seudullisten palvelujen nettomenot yhteensä 519.949,55 euroa                                    

Jäsenkunta

Asukasluvun mukainen nettomenojen jako

Palvelujen käytön mukainen nettomenojen jako

Johtokunnan päätöksen mukainen nettomenojen jaon oikaisu

Juankoski

258.855,33

314.608,15

55.752,82

Kaavi

188.339,48

167.664,76

-20.674,72

Rautavaara

72.294,74

37.216,64

-35.078,10

Yhteensä

519.489,55

519.489,55

0,00

 

 

Vuosi 2014, seudullisten palvelujen nettomenot yhteensä 670.439,36 euroa

Jäsenkunta

Asukasluvun mukainen nettomenojen jako

Palvelujen käytön mukainen nettomenojen jako

Johtokunnan päätöksen mukainen nettomenojen jaon oikaisu

Juankoski

333.550,26

390.964,19

57.413,93

Kaavi

217.759,24

212.713,41

-5.045,83

Rautavaara

119.129,86

66.761,76

-52.368,11

Yhteensä

670.439,36

670.439,36

0,00

 

Yhteisten palvelujen nettomenojen oikaiseminen asukaslukuun perustuvasta palvelujen käyttöön perustuvaksi tarkoittaa Kaavin kunnalle vuosille 2013 ja 2014 kohdistettavan nettomeno-osuuden pienenemistä yhteensä 25.720,55 eurolla.

 

VIRHE 2

Vuoden 2014 tilinpäätökseen sisältyvä laskentatekninen virhe seudullisten palvelujen nettomenojen jakamisessa ja kirjaamisessa jäsenkunnille

                     

Jäsenkunta

Tilinpäätöksessä kunnalle kohdistettu nettomeno-osuus

Palvelujen käytän mukainen nettomeno-osuus

Oikaistava kunnan nettomeno-osuus

Juankoski

644.485,45

390.964,19

-253.521,26

Kaavi

-37.361,86

212.713,41

250.075,27

Rautavaara

63.315,77

66.761,76

3.445,99

Yhteensä

670.439,36

670.439,36

0,00

 

Oikaistava Kaavin kunnan nettomeno-osuus sisältää Rautavaaran kunnalle tilinpäätöksessä virheellisesti kirjatun, Kaavin kunnalle kuuluvan 84.144,60 euron suuruisen erän ja vuoteen 2014 kohdistuvan jakoperusteen muutoksen.

 

YHTEENVETO

 

Vuosien 2013 ja 2014 yhteisten palvelujen nettomenojen asukaslukuperusteisen laskennan muutos johtosäännön mukaisesti palvelujen käyttöön perustuvaksi ja vuoden 2014 tilinpäätökseen sisältyvien laskentateknisten virheiden oikaisemisen yhteisvaikutus on 229.400,55 euroa.

 

Edellä mainittujen virheellisyyksien oikaiseminen tarkoittaa käytännössä seuraavaa:

 

- Juankoskelle hyvitetään   197.768,46 euroa

- Kaavi maksava lisää         229.400,55 euroa

- Rautavaaralle hyvitetään    31.632,11 euroa

 

Kaavin kunta on 30.11.2015 maksanut lisämaksua 152.933.70 euroa, joten maksettavaa on vielä 76.466,85 euroa.

 

Koska virhe on ilmeinen ja loukkaa jäsenkuntien yhdenvertaisuutta, se on välttämättä korjattava. Kaavin kunnan kanssa on käyty asiasta neuvotteluja, mutta kunta ei ole korjaamista hyväksynyt perustellen kantaansa valituksessaan esille tuomillaan seikoilla. Koska Kysterin maksuosuudet kiertävät Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kautta, sairaanhoitopiirillä on oikeudellinen intressi saada Kaavin kunnan lisämaksuosuudesta täytäntöönpanokelpoinen hallinto-oikeuden ratkaisu. Sairaanhoitopiiri tulee palauttamaan muille kunnille niille kuuluvan osuuden.

 

5. Kaavin kunnan valituksessa on lisäksi todettu, että lainvoimaisen tilinpäätöksen avaaminen ei olisi mahdollista muutoin kuin hallintolain 50 §:n mukaisena asiavirheen korjaamisena. Todettakoon, että vahvistettu tilinpäätös ei sisällä sellaista oikeusvoimaista ratkaisua, jota ei voitaisi korjata, mikäli vahvistetussa tilinpäätöksessä on selvä virhe. Asiaan voitaneen soveltaa myös hallintolain 51 §:n säännöstä laskuvirheen korjaamisesta.

 

6. Vielä hallinto-oikeuden lähetteessä on kysytty (1 a ja b) onko Kaavin kunnan maksuvelvollisuudesta tehty päätöksiä. Erillisiä maksuja koskevia päätöksiä ei ole tehty, vaan sairaanhoitopiirin on laskuttanut jäsenkuntia niiden hankkimista palveluista.

 

7. Kysterin johtokunnan päätöksellä 18.8.2015 § 54 on päätetty vahvistaa edellä kohdassa 4. kuvatuista virheistä johtuva lisämaksuvelvollisuus Kaavin kunnan osalta.

 

 

 

Esitys                                 

Toimitusjohtaja:

 

1. Johtokunta päättää antaa edellä esitetyn lausuntonaan hallinto-oikeudelle Kaavin kunnan valituksen johdosta, sekä

 

2. Johtokunta vaatii, että hallinto-oikeus vahvistaa Kaavin kunnan olevan velvollinen maksamaan lisämaksuosuutta tilikausilta 2013 ja 2014 yhteensä 229.400,55 euroa.

Kaavin kunta on maksanut 30.11.2015 mennessä lisämaksua 152 933,70 €, joten maksettavaa on vielä 76 466,85 €.

 

 

Päätös                               

Kysterin johtokunta:

 

Johtokunta päätti hyväksyä toimitusjohtajan esityksen.

 

 

 

 

Liitteet

1

Kunnallisvalitus, Kaavin kunta