Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 30.03.2020/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

4 §

 369/00.01.01.01/2018

 

Konserniohjeen toimeenpano

 

 

Omistajaohjausjaosto 30.3.2020 4 §

 

Valmistelija:

sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen, puh 044 711 3588

risto.miettunen@kuh.fi

 

Valtuuston hyväksymän hallintosäännön mukaan omistajaohjausjaoston tehtävänä on seurata ja arvioida yhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen aseman kehitystä ja tehdä niiden perusteella tarvittaessa esityksiä hallitukselle, joka antaa valtuustolle raportin yhtiöiden tavoitteiden toteutumisesta ja taloudellisen aseman kehittymisestä sekä arvion tulevasta kehityksestä ja riskeistä (puolivuosittain), sekä arvioi vuosittain omistajaohjauksen tuloksellisuutta kuntakonsernin kokonaisedun toteutumisen, riskienhallinnan ja menettelytapojen kannalta ja teettää ulkopuolisen arvioinnin kerran valtuustokaudessa.

 

Kuntayhtymän konsernijohtoon kuuluvat hallitus ja sairaanhoitopiirin johtaja.

 

Voimassa olevan konserniohjeen mukaan kunnan tytäryhteisön ja kuntayhtymän on annettava kunnanhallitukselle kuntakonsernin taloudellisen aseman arvioimiseen ja sen toiminnan tuloksen laskemiseen tarvittavat tiedot.

 

Konsernijohto seuraa säännöllisesti tytäryhteisöjen toiminnan tuloksellisuutta. Tytäryhteisön tulee antaa seurantaa varten kuntayhtymälle vuosittain raportti sille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta, toiminnan ja talouden kehittymisestä sekä arvio niihin liittyvistä riskeistä. Tytäryhteisöllä tulee olla tätä varten riittävät talouden ja toiminnan seuranta- ja mittausjärjestelmät sekä yhteisön hallituksen hyväksymät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintaohjeet. Todennäköisesti realisoituvasta riskistä on raportoiva viipymättä konsernijohdolle.

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Omistajaohjausjaosto merkitsee tiedoksi, että konsernijohdon ajankohtainen raportti sisältyy toimintakertomukseen, joka käsitellään kuntayhtymän hallituksessa 30.3. sekä valtuustossa 15.6.

 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteko esitellään hallitukselle ennen toimintakertomuksen käsittelyä. Omistajaohjausjaosto hyväksyy tämän käsittelyjärjestyksen.

 

Omistajaohjausjaosto antaa konsernijohdolle tehtäväksi valmistella hallintosäännön mukaisen puolivuotiskatsauksen hallitukselle ja valtuustolle esitettäväksi vuoden 2020 loppuun mennessä.

 

Omistajaohjausjaosto esittää hallitukselle, että se päättäisi teettää vuoden 2020 kuluessa ulkopuolisen arvion hallintosäännön mukaisesti omistajaohjauksen tuloksellisuudesta kuntakonsernin kokonaisedun toteutumisen, riskienhallinnan ja menettelytapojen kannalta.

 

 

 

Päätös                               

Omistajaohjausjaosto hyväksyy sairaanhoitopiirin johtajan esityksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa