RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kysterin johtokunta
Pöytäkirja 15.12.2015 Pykälä 90
Käsy 2016 |
90 § |
303/02.02.00/2015 |
Talousarvio 2016 ja käyttösuunnitelma
Kysterin johtokunta 15.12.2015 90 §
Kysteri liikelaitoksen johtosäännön mukaan sairaanhoitopiirin valtuusto asettaa liikelaitokselle toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet siten, että puitesuunnitelman ja palvelusopimusten mukaisesta palvelutuotannosta huolehditaan. Kysterin tulostavoitteena on tilinpäätöksessä nollatulos. Liikelaitoksen johtokunta hyväksyy liikelaitoksen talousarvion ja – suunnitelman. Johtokunta hyväksyi 6.10.2015 § 68 taloussuunnitelman vuosille 2016–2018 ja talousarvion vuodelle 2016 ja esittää nämä edelleen sairaanhoitopiirin valtuustolle. Sairaanhoitopiirin valtuusto käsittelee sairaanhoitopiirin talousarvion ja käyttösuunnitelman vuodelle 2016 14.12.2015.
Kysterin käyttösuunnitelmassa (KÄSU) toiminnan ja talouden suunnittelun lähtökohtana on talousarvioissa vahvistettu toimintataso. Henkilöstösuunnitelmaosassa esitetään johtokunnan vahvistamat vakanssien määrät ja niissä tapahtuvat muutokset. Henkilötyövuodet kuvaavat suunniteltua vakanssien henkilötyömääräpanosta, sekä sen perusteella laskettuja henkilöstömenoja. Toiminnan tavoitteita seurataan kuukausittain siten, että tarvittaessa korjaavia toimenpiteitä voidaan tehdä suunnitellusti. Merkittävistä poikkeamista informoidaan johtokuntaa, jossa esitetään palvelualueen ehdotus korjaavista toimenpiteistä.
Käyttösuunnitelmaa yksityiskohtaisemmat palveluyksikkökohtaiset palvelusuunnitelmat (PASU) hyväksyy toimitusjohtaja. Näiden suunnitelmien tarkoituksena on jakaa palvelualueen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet palveluyksikkökohtaisiksi tavoitteiksi.
Käyttösuunnitelma on liitteenä.
Esitys
Toimitusjohtaja:
Johtokunta vahvistaa talousarvion ja käyttösuunnitelman vuodella 2016 sekä taloussuunnitelman vuosille 2016 - 2018.
Johtokunta vahvistaa liikelaitoksen käyttösuunnitelman liitteen mukaisesti.
Päätös
Kysterin johtokunta:
Johtokunta merkitsi tietoonsa valtuuston päätöksen ja vahvistaa Kysterin talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman vuosille 2016 - 2018.
Johtokunta vahvisti liikelaitoksen käyttösuunnitelman liitteen mukaisesti.
Liitteet |
2 |
Käsy 2016 |